KYLLÄSTYTTÄVÄTKÖ FILTTERIT JA SILOTELLUT SOMEKUVAT?
Jos sinulla olisi juuri nyt kaksi minuuttia aikaa lähettää kuva itsestäsi kaikille ystävillesi, mitä ajattelisit? Hauskaa, mutta ehkä myös hieman ahdistavaa? Kaikkihan voisivat nimittäin nähdä, miten istut aamutakissa hiukset takussa vielä puolen päivän jälkeen tai miten viikkosiivouksen sijaan on taas tälläkin kertaa keksitty parempaa puuhaa.
Tähän ajatukseen perustuu Suomessakin latauslistojen ykkösenä notkuva sosiaalisen median alusta BeReal, jossa ideana on nimensä mukaisesti kannustaa käyttäjiä olemaan entistä aidompia sosiaalisessa mediassa. Tähän pyritään muun muassa satunnaisiin aikoihin tulevilla kuvauspyynnöillä sekä tuplakameralla. Sovelluksesta puuttuvat myös täysin esimerkiksi filtterit ja kuvien muokkausmahdollisuus.
BeReal pähkinänkuoressa
BeReal on noussut sekä maailmalla että Suomessa ladatuimmaksi sovellukseksi, ja se on erityisen suosittu Z-sukupolven parissa. Vaikka BeReal onkin perustettu jo vuonna 2020, on se saavuttanut nykyisen suosionsa vasta tämän vuoden puolella. BeReal kannustaa käyttäjiään tuottamaan aitoa sisältöä ja pakottaa erityisesti brändejä luovuuteen ”perinteisten” mainospaikkojen puuttuessa.
Miten se siis toimii?
BeRealissa kuvia lähetetään ystäväporukan kesken kerran päivässä. Sovellus lähettää kaikille käyttäjille päivittäin ilmoituksen, jonka jälkeen on lähtökohtaisesti kaksi minuuttia aikaa ottaa ja lähettää kuva.
Kaverisyötteen lisäksi sovelluksessa on ”Discovery”-syöte, jonne kuvia voi halutessaan lähettää julkisesti nähtäväksi sovelluksen käyttäjille.
Ilmoitukset tulevat satunnaisesti joka päivä eri aikaan, jotta kuvaan ei pystyisi valmistautumaan etukäteen. Tämä ei tosin toteudu täydellisesti, sillä sovellus mahdollistaa kuvien ottamisen myös kahden minuutin jälkeen. Tällöin kuvan yhteydessä näkyy, että se on lähetetty myöhässä.
Sovelluksessa on mahdollista lisätä kavereita, ja otetut kuvat menevät syötteeseen, josta pääsee katselemaan ystävien reaaliaikaisia kuvia sekä kommentoimaan niitä. Päivittäin otetut kuvat poistuvat 24 tunnin jälkeen.
Entäpä mainonta?
Ainakaan toistaiseksi BeReal ei mahdollista mainostamista sovelluksessa. Autenttiseen sisältöön pyrkivän BeRealin idea on ristiriidassa erityisesti viimeisteltyjen ja editoitujen mainosspottien kanssa, mutta nähtäväksi jää, miten sovellus kehittyy ajan kanssa.
Vaikka BeReal ei mahdollistakaan mainosten jakelua siten, miten muissa somealustoissa on totuttu näkemään, ei se tarkoita sitä, etteivätkö brändit voisi luoda sovellukseen profiileja ja hyödyntää sitä yhtenä markkinointikanavanaan. Maailmalla on nähty esimerkkejä siitä, miten sovellusta on hyödynnetty muun muassa eksklusiivisten tarjousten tai promokoodien jakeluun.
Kuvan lähde: App Store
Teksti: Juuli Jaskari