C2 ON NYT KIND

Ainahan me olemme olleet kind ja hyvän puolella, mutta nyt asia on virallista myös nimellisesti.

 

”Olemme työstäneet viime vuonna strategiaamme ja sukeltaneet syvemmälle olemukseemme kuin koskaan aikaisemmin. Strategiatyön myötä kirkastuivat meitä profiloivat arvot, joista luottamus ja hyvän kautta tekeminen nousivat kaikkein tärkeimmiksi. Nimen vaihto oli luonteva seuraus sille, kun teini-ikään päässeessä yrityksessämme pohdittiin omaa identiteettiä. Yrityksemme on kasvanut ja kehittynyt monen mutkan kautta, ja kun omat vahvuudet ja ydin olivat kirkastuneet, vanha nimi ei enää tuntunut omalta”, summaa hallituksen puheenjohtaja Tuukka Turunen.

 

Näin C2:sta tuli Kind. Uusi nimi liittyy vahvasti toimistomme ydinajatukseen: hyvällä syntyy hyvää.

 

”Nimemme on statement ja koemme, että se myös velvoittaa isosti”, kertoo toimitusjohtaja Milla Monola. ”Hyväntahtoisuus ei ole tällä alalla se ehkä kaikkein tyypillisin kulma. Kaiken lähtökohta on luottamuksen ilmapiiri niin asiakassuhteissa kuin yrityskulttuurissamme. Se on ainoa tapa luoda parempaa ja rakentaa uutta.”

 

Tervetuloa uuteen, mennään sinne hyvällä meiningillä. Toimistomme löytyvät Vaasasta ja Helsingistä, saitti ja sähköpostit osoitteesta kindcompany.fi.

    Jätä viesti niin otamme yhteyttä