Mikä tekee videotuotannosta onnistuneen? Kindin asiantuntijoiden mukaan menestyksekäs videotuotanto syntyy saumattomasta yhteistyöstä asiakkaan ja tiimin välillä. Yhteen hiileen puhaltava tiimi, tarkkaan mietitty kokonaisuus ja pieni pilke silmäkulmassa luovat pohjan onnistuneelle lopputulokselle – hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
NÄIN SYNTYVÄT ONNISTUNEET VIDEOTUOTANNOT
Kindin asiantuntijoiden mukaan menestyksekäs videotuotanto syntyy saumattomasta yhteistyöstä ja huolellisesta suunnittelusta.

Yhteinen tavoite ja hyvä fiilis – niin syntyy vaikuttava videotuotanto
Tuotantopäällikkömme Iida kertoo:
”On erityisen tärkeää, että jokainen tiimiläinen tietää oman roolinsa osana tuotantoa. Kaikkien tulee olla tietoisia, mitä tuotannossa tavoitellaan.”
Konseptisuunnittelijamme Mikko täydentää:
”Kuvauksissa tulee myös olla kivaa, vaikka hommia tehdäänkin keskittyneesti ja tosissaan. Pitkien päivien sekaan mahtuu paljon muuttujia, jonka vuoksi hyvä ilmapiiri ja luottamus työkavereihin ovat kaiken a ja o. Tekemisen keskiössä ovat asiakkaamme, joille tarjotaan vain parasta ja asiantuntevaa palvelua.”
John, videokuvaaja & editoijamme jatkaa:
”Hienoin hetki on ollut se, kun asiakas on liikuttunut kyyneliin nähtyään valmiin tuotannon. Silloin on voinut olla ylpeä koko tiimistä. ”
Liikkuva kuva on tämän päivän printti
Modernit yritykset hyödyntävät yhä enenevissä määrin liikkuvaa kuvaa strategisena osana markkinointiaan – onko teidän yrityksenne jo mukana? Videomainonta yhdistää tehokkaasti informaation ja emotionaalisen vaikuttamisen, minkä ansiosta se on ihanteellinen väline brändin tunnettuuden kasvattamiseen ja sen vahvistamiseen.
Videomainonta tavoittaa laajan yleisön, sillä sitä hyödynnetään monikanavaisesti niin mobiililaitteilla, ulkomainonnassa kuin verkon digitaalisten mainosalustojen, kuten Facebookin, YouTuben, TikTokin ja Instagramin kautta. Liikkuva kuva on olennainen osa nykyajan viestintää busseista kauppakeskuksiin ja urheilustadioneihin saakka.
Tutkimusten mukaan keskimääräinen kuluttaja viettää liikkuvan kuvan parissa noin neljä tuntia vuorokaudessa. Tämä ei ole sattumaa – videomainonnan kilpailukyky perustuu sen kykyyn vangita huomio, vaikuttaa mielikuviin ja aktivoida toimintaan. Videomainonta paitsi houkuttelee katsojia hakukoneiden ja verkkosivujen pariin, se myös edistää ostopäätöksiä ja kasvattaa myyntiä tehokkaasti.
Kindin video- ja kuvatuotantojen ammattilaisten lempiasiat rooleissaan:
- Huikea kuvaustiimi
- Järjestelyihin liittyvien palasten etsiminen ja kokoaminen toimivaksi ja kaikkia osapuolia miellyttäväksi kokonaisuudeksi
- Tulosten seuranta ja oppiminen
– Iida, tuotantopäällikkö
- Taitavien ihmisten kanssa työskentely
- Videotuotantoprosessin konkretisoituminen työn edetessä
- Uusien haasteiden tarkastelu erilaisista näkökulmista
– Mikko, konseptisuunnittelija ja mainosfilmien ohjaaja
- Hyvät kollegat
- Hyvät ideat
- Tyytyväiset asiakkaat = onni <3
– John, videokuvaaja ja editoija

Jos haluat hyödyntää liikkuvaa kuvaa osana yrityksesi mainontaa, ota yhteyttä.
Jätä viesti, niin jutellaan lisää!
MILLA MONOLA
TOIMITUSJOHTAJA
0400 963 547