HALPAHALLI -
HALVALLA HYVÄ TULEE
Yhteistyömme kotimaisen HalpaHallin kanssa jatkui sympaattisella ja helposti tunnistettavalla Halvalla hyvä tulee -brändimainoskonseptilla.
HalpaHallin markkinointiviestinnän kattokonsepti uusittiin keväällä 2022. Halpoja hintoja sekä halpuutusta markkinoilla riitti, ja kilpailu oli kovaa. HalpaHalli tarvitsi tunnistettavan ja erottuvan, valtakunnallisesti toimivan kampanjakonseptin, joka myös taipuu moneen.
Kehittämämme Halvalla hyvä tulee -konsepti onnistuikin tavoitteissaan mainiosti. Kampanjaan on voinut törmätä niin televisiossa, sanomalehdissä kuin sosiaalisessa mediassakin. Onpa se lisäksi kuulunut laajalti radiossakin. Olemme toteuttaneet saumattomassa yhteistyössä asiakkaamme kanssa kampanjan materiaalit alusta loppuun: ideoinnista käsikirjoittamiseen, castingiin, video- ja valokuvauksiin, somemainoksiin ja printtimainosmateriaaleihin.
Nämä teimme: Käsikirjoitus, Visuaalinen ilme, Casting, Videototeutukset, Videoversiointi, Valokuvaus, Radio- ja audiomainonta, Printtimateriaalit, Digisisällöt.
Kuvaustuotannot toteutettiin Vaasan alueella.
Kampanjan tavoitteena oli HalpaHallin tunnettuuden kasvu sekä vaikuttaminen brändi- ja erityisesti hintamielikuvaan: laadukaskin voi olla halpa. Kampanjalla haluttiin luonnollisesti myös kasvattaa myyntiä niin myymälöissä kuin verkkokauppamyynnissäkin. Vaikka HalpaHallin myymäläverkosto ei kata koko Suomea, verkkokauppa toimii ympäri maan ja tästä syystä valittiin valtakunnallinen lähestyminen.
Hyväntuuliset ja oivaltavat tv-spotit sekä muut toteutukset oli suunniteltu puhuttelemaan erityisesti lapsiperheellisiä suomalaisia (30–50 v.), jotka ovat hintatietoisia, mutta haluavat ostaa laatua. Kohderyhmään kuuluivat myös verkkokauppaa suosivat sinkku- ja dinkkutaloudet.
Mainoksissa seikkailevat haaveilija-Aki ja tämän maan pinnalle palauttava puoliso Sara.
Kampanja perustui arkipäivän absurdeihin tilanteisiin ja oivaltaviin hetkiin: halvalla hyvä tulee. Suuri painoarvo oli juuri oikealla castingilla. Brändihahmojen rooli oli merkittävä niin tv-spoteissa kuin myymälänäkyvyydessä. Hyväntuulisuus ja rentous toimivat läpi linjan – myös Halvalla hyvä tulee -biisissä, jota käytettiin niin radiomainonnassa kuin myymälöissäkin.
Tuotteet ja palvelut kunnossa, mutta asiakkaita saisi olla enemmänkin? Kun halutaan muovailla kilpailuvalteista erottuva monimediakampanja, kannattaa luottaa ammattiapuun.
Ota yhteyttä Millaan, jos kaipaat brändille tai myyntikäyriin nostetta.
Milla Monola
TOIMITUSJOHTAJA
0400 963 547
milla@kindcompany.fi