Modernit yritykset hyödyntävät liikkuvaa kuvaa yhä strategisemmin markkinoinnissaan – onko teidän yrityksenne jo mukana? Hyvin toteutettu video ei ole vain näyttävä, vaan se tuo tuloksia: se kasvattaa brändin tunnettuutta, herättää tunteita ja ennen kaikkea lisää myyntiä.

Kindin asiantuntijoiden mukaan menestyksekäs videotuotanto syntyy saumattomasta yhteistyöstä asiakkaan ja tiimin välillä. Yhteen hiileen puhaltava tiimi, tarkkaan mietitty kokonaisuus ja pieni pilke silmäkulmassa luovat pohjan onnistuneelle lopputulokselle – hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Haluatko varmistaa, että seuraava videotuotantonne tekee muutakin kuin näyttää hyvältä? Ota yhteyttä – tehdään yhdessä video, joka todella toimii!

Yhteinen tavoite ja hyvä fiilis – niin syntyy vaikuttava videotuotanto

Tuotantopäällikkömme Iida kertoo:

”On erityisen tärkeää, että jokainen tiimiläinen tietää oman roolinsa osana tuotantoa. Kaikkien tulee olla tietoisia, mitä tuotannossa tavoitellaan.”

Konseptisuunnittelijamme Mikko täydentää:

”Kuvauksissa tulee myös olla kivaa, vaikka hommia tehdäänkin keskittyneesti ja tosissaan. Pitkien päivien sekaan mahtuu paljon muuttujia, jonka vuoksi hyvä ilmapiiri ja luottamus työkavereihin ovat kaiken a ja o. Tekemisen keskiössä ovat asiakkaamme, joille tarjotaan vain parasta ja asiantuntevaa palvelua.”

John, videokuvaaja & editoijamme jatkaa:

”Hienoin hetki on ollut se, kun asiakas on liikuttunut kyyneliin nähtyään valmiin tuotannon. Silloin on voinut olla ylpeä koko tiimistä. ”

Liikkuva kuva on tämän päivän printti

Videomainonta yhdistää tehokkaasti informaation ja emotionaalisen vaikuttamisen, minkä ansiosta se on ihanteellinen väline brändin tunnettuuden kasvattamiseen ja sen vahvistamiseen.

Videomainonta tavoittaa laajan yleisön, sillä sitä hyödynnetään monikanavaisesti niin mobiililaitteilla, ulkomainonnassa kuin verkon digitaalisten mainosalustojen, kuten Facebookin, YouTuben, TikTokin ja Instagramin kautta. Liikkuva kuva on olennainen osa nykyajan viestintää busseista kauppakeskuksiin ja urheilustadioneihin saakka.

Tutkimusten mukaan keskimääräinen kuluttaja viettää liikkuvan kuvan parissa noin neljä tuntia vuorokaudessa. Tämä ei ole sattumaa – videomainonnan kilpailukyky perustuu sen kykyyn vangita huomio, vaikuttaa mielikuviin ja aktivoida toimintaan.

Videomainonta paitsi houkuttelee katsojia hakukoneiden ja verkkosivujen pariin, se myös edistää ostopäätöksiä ja kasvattaa myyntiä tehokkaasti. 🔥

➡️ Lue lisää myynnin kasvattamisesta videoilla täällä!

Kind Company Milla Monola toimitusjohtaja

Jos haluat hyödyntää liikkuvaa kuvaa osana yrityksesi mainontaa, ota yhteyttä.
Jätä viesti, niin jutellaan lisää!
 
Milla Monola
Toimitusjohtaja
0400 963 547
milla@kindcompany.fi


Tutustu muihin artikkeleihimme

  • Milla Monola
    Hyvän kasvun kierre – näin se tehostaa markkinointiasi
    Jotta markkinointi todella vaikuttaa, sen on oltava jatkuvaa, johdonmukaista ja yhtenäiseen tavoitteeseen tähtäävää. 
    Lue lisää
  • Markkinointitoimisto oman tiimin jatkeena
    Markkinointikumppani voi tuoda yrityksen käyttöön kokonaisen tiimin erikoistuneita osaajia ja rakentaa kanssasi hyvän kasvun kierteen: mallin, jossa tekeminen kehittyy jatkuvasti, oppii edellisestä ja tähtää aina parempaan.
    Lue lisää
  • Tekoälyllä toteutettu kuva, jossa lihaksikas mies kävelee kadu
    Tekoäly – asiantuntijan uusi työkaveri
    Tekoäly on tullut työelämään jäädäkseen, ja sen käyttö lisääntyy vauhdilla. Mikä on asiantuntijuuden rooli?
    Lue lisää