Vastuullisuus on ollut HalpaHallin toiminnassa keskeinen arvo jo vuosikymmeniä. Siitä ei vain ole aikaisemmin juuri puhuttu ulospäin.

Autoimme HalpaHallia tunnistamaan ja sanoittamaan toimintansa vastuullisuusulottuvuudet ja jaoimme ne viiteen pääkohtaan: vastuulliseen energiaan, hankintaan, myymälöihin, yhteisöön sekä ympäristöön. 

Pohjatyön aikaansaannoksista rakensimme HalpaHallille valtakunnallisen vastuullisuusviestinnän konseptin ja kokonaisuuden. Vaikka vastuullisuuteen kuuluu paljon painavaa asiaa, voi asian silti kertoa kevyesti. Siksi suunnittelimmekin kaiken tarpeellisen tiedon kokoavan vastuullisuussivun ja informatiivisen videosarjan, joka havainnollistaa kävijälle HalpaHallin vastuullisuustoiminnan vaikutusalueet. 

Nämä teimme: 

  1. Vastuullisuuskokonaisuuden jäsennys ja pääviestit  
  2. Konsepti  
  3. Videoiden käsikirjoitus 
  4. Casting 
  5. Tuotannon suunnittelu, järjestelyt ja valvonta 
  6. Vastuullisuussivuston sisällön ja grafiikan suunnittelu 

Nyt kauppaketjun vastuullisuus näkyy ja kuuluu myös Hallin ulkopuolelle. Vaikka halpuus on nimeä myöten HalpaHallin ytimessä, se ei tarkoita, että halpuus syntyisi hinnalla millä hyvänsä. 


 


Muita referenssejä

  • Vantaan kaupungin oppettajarekrykampanjan 2025 somemainoksia

    Vantaan kaupunki

    Vuodessa yli 30 % enemmän työnhakijoita

    Miten houkutella varhaiskasvatuksen ja opetuksen ammattilaisia Vantaalle, kun naapurikaupungit kahmivat kelpoiset hakijat ylivertaisella maineellaan?

  • Kind FitPit lapset sukeltaa altaassa

    FitPit

    Uimakoulut täyteen jatkuvalla markkinoinnilla 

    Miten uintipalveluita tarjoava yritys voi kilpailla pääkaupunkiseudun suurten uimaseurojen kanssa harrastajista?


Ollaan yhteydessä

Me rakastamme haasteita ja tahdomme löytää ratkaisun markkinoinnin ongelmiisi, tai kasvattaa sitä hyvää, mitä teillä jo on. Ole rohkeasti yhteydessä.

  • Milla Monola

    Milla Monola

    Toimitusjohtaja 0400 963 547 milla@kindcompany.fi
  • Salla López

    Kaupallinen johtaja 040 758 3988 salla@kindcompany.fi