Kuvittele tilanne, jossa toimiva konsepti jalkautetaan digimarkkinoinnin maailmaan, panostetaan testaamiseen ja mittaamiseen ja lopulta muokataan sisältöjä tulosten pohjalta jatkuvasti entistä houkuttelevimmiksi. Mitäköhän tästä kaikesta mahtaa seurata? Juonipaljastus: tuloksena on loistavia, myyntiä vauhdittavia tuloksia.  

Malliesimerkkinä toimii asiakkaamme PlusTerveys. Kotimainen ja työntekijöidensä omistama, yksityisiä terveyspalveluita tarjoava yritys on digimarkkinointiin panostamalla onnistunut tavoittamaan tehokkaammin potentiaaliset asiakkaansa ja kasvattamaan myyntiä.  

Erottuvien sisältöjen ja tarkan optimoinnin myötä mainonnasta on saatu huomattavasti tuloksellisempaa.

Aiemmin suunnittelemamme Moni asia paranee, kun avaa suunsa -konsepti taipui loistavasti huomiota herättäviksi digimarkkinoinnin sisällöiksi Facebook- ja Instagram-mainontaan. Kampanjoiden yhteydessä toteutettiin runsaasti A/B-testausta, jotta saatiin selville, mitkä tekniset ratkaisut kampanjoiden rakenteessa, mainosten jakelussa ja budjetoinnissa toimivat parhaiten. Lisäksi testasimme ahkerasti eri mainosmuotoja ja sisältövariaatioita niin kuvien, videoiden kuin tekstienkin osalta. 

Tämän kaiken tuloksena PlusTerveyden Facebook-mainonta tehostui merkittävästi kevään 2022 aikana. Kun otetaan vertailukohdaksi vastaava ajanjakso (tammi-toukokuu) vuodelta 2021, tulokset ovat erinomaisia: ajanvarauksia tehtiin peräti 191 % enemmän ja ajanvarauksen hankintahinta laski jopa 76 %. 
Aika hyvin vai mitä? 

Mittaa, muokkaa, repeat!

Loistavat tulokset eivät tarkoita, että työ digimarkkinoinnin saralla olisi paketoitu, vaan pitkäjänteisyydellä myyntiä tehostetaan myös tulevaisuudessa. Pitkäaikainen kumppanuus PlusTerveyden kanssa mahdollistaa sen, että kampanjoiden tuloksista opitaan jatkuvasti lisää. Millaisia tuloksia on saatu aikaan, kun digimarkkinointia on päättäväisesti jatkettu?

Kevään 2023 aikana toteutettiin brändillinen kampanja ja useampi taktinen, PlusTerveyden tuotteisiin keskittyvä kampanja.

Brändillisessä kampanjassa klikkiprosentti nousi jopa 207 % edelliseen vastaavaan kampanjaan verrattuna. Lisäksi kampanjan kautta sivustolle tulleet viipyivät siellä 119 % mainonnan keskiarvoa pidempään.

Taktisessa, tuotteisiin keskittyvässä kampanjassa klikkiprosenttia onnistuttiin kasvattamaan 52 % edellisvuoden vastaavaan kampanjaan verrattuna.

Mainoksen nähneistä siirtyi sivustolle 29 % aiempaa enemmän.

Varauksia kertyi enemmän ja alhaisempaan hintaan kuin minkään aiemman kampanjan aikana.  

Kind Company Milla Monola toimitusjohtaja

Jos sinunkin yrityksesi voisi hyötyä myynnin vauhdittamisesta digimarkkinoinnin keinoin, olemme aina valmiina auttamaan.
 
Jätä meille viesti, niin jutellaan lisää. 
 
Milla Monola
toimitusjohtaja
0400 963 547
milla@kindcompany.fi
 


Muita referenssejä

  • TT Botnia

    Pohjalaisten oma työterveys tunnetuksi 

    Pitkäjänteinen markkinointikumppanuus on tuonut TT Botnialle brändin kirkkautta ja tasaista kasvua niin myynnissä kuin tunnettuudessa.

  • OAJ

    Jäsenmäärä nousuun monikanavaisella kampanjalla

    Opetusalan ammattijärjestö OAJ valjasti urheiluretoriikan vahvuuksistaan kertomiseen ja käänsi jäsenmääränsä kasvuun.


Ollaan yhteydessä

Me rakastamme haasteita ja tahdomme löytää ratkaisun markkinoinnin ongelmiisi, tai kasvattaa sitä hyvää, mitä teillä jo on. Ole rohkeasti yhteydessä.

  • Milla Monola

    Milla Monola

    Toimitusjohtaja 0400 963 547 milla@kindcompany.fi
  • Salla López

    Kaupallinen johtaja 040 758 3988 salla@kindcompany.fi